keskiviikko 30. joulukuuta 2009

Oma joulu

 

 

Joulu se hurahti ohi kovin nopeasti, mutta ehdittiin siitä toki nauttia täysin siemauksin. Hassua vaan miten aattoaamu lapsena tuntui ikuisuuden pituiselta, mutta nyt vuosi vuodelta kiiruhtaa niin nopsaan, ettei melkein mukaan ehdi. Meille hankittiin tänäkin jouluna oikea kuusi, vaikka jännitettiinkin innostuuko Leo kiskomaan kuusenkoristeet tai koko kuusen kumoon. Aika nätisti kuusi on saanut olla rauhassa, eikä siihen kovin paljoa koristeita houkuttimeksi sitten tullutkaan. Leokin halusi koristella kuusta ja söpösti asetteli koristeita kuusen oksien päälle :)





Tänä vuonna aatto vietettiin ensimmäistä kertaa omassa kodissa ilman perinteistä sukulointisukkulointia. Jotenkin paljon helpompaa juhlia ihan vaan kotona tuollaisen joka paikkaan ehtivän yksivuotiaan kanssa. Aattoiltana omat vanhempani tulivat meille syömään jouluruoan ja vietettiin aattoiltaa yhdessä mukavan rauhallisissa merkeissä.



 

 

Leo touhusi innokkaana koko päivän, vaikka ei varmaan vielä ymmärtänytkään mistä tässä kaikessa oikein oli kyse. Lahjat oli kivoja, erityisesti nauhat ja pakettikortit, pukki oli ihan ok, vaikka pukin sylissä ei huvittanutkaan istua, jouluruoka maistui, mutta tonttulakki oli erittäin punainen vaate Leolle :) Oli työn ja tuskan takana ikuistaa muutama valokuva pojusta tonttulakki päässä.





Lahjoja Leo sai taas ihan valtavan paljon, vaikka miehen kanssa oltiin jätetty lahjaostokset tarkoituksella minimiin kun tiedettiin että poika saa lahjoja vielä tädeiltä, isovanhemmilta ja enolta. Ja kivoja lahjoja tulikin, iskä ja äiti on ainakin innoissaan niillä leikkineet :D
Nyt aletaan odotella sitten sitä uutta vuotta ja sen mukanaan tuomia, toivottavasti iloisia, yllätyksiä.

3 kommenttia:

  1. Hienolta näyttää kattaus. :) Ja vähän nyrpeähän tuo Leo näyttää olevan tonttulakki päässä..heh!

    VastaaPoista
  2. Voi ihanuus!!! Leotsu sai ton hirven!!!!!! <3

    Tota tonttu-yrmeä kuvaa on ihana näytellä pojalle sitte vanhempana =) ja varsinki kaikille tyttöystäville =) toi on just sellanen kuva =)

    VastaaPoista
  3. Heippa ja hyvää tätä vuotta! Kyllä sitä joulua nyt jo otti vastaan eri lailla kuin aiemmin, vaikka vauva vielä tuolla masussa lymyileekin. Miettii jo mitä ensi joulu 8kk vauvan kanssa on, miten joulun näkee taas lapsen silmin. Aiemmin joulu tuntui jo perinteisen merkityksensä menettävän pakkosyömisten-ja juomisten kanssa. Ja kyllä mies oli jo yhden lahjan ostanut mulle ja vauvalle (Muumi palapelin retro laukussa, jota ihastelin). Itse annoin miehelle isyyspakkauksen.
    Seesteinen olo oli, kun olin kuskina ja pääsi vapaasti liikkumaan ja kotiutumaan.
    Kovasti vauva on viime aikoina vatsassa puljannut. Mieskin jo pari vkoa tuntenut vatsan päältä liikkeet (nyt rv23). Iltaisin alkaa semmoinenkin puljaus, että varokoot Litmanen, kun tää syntyy...
    Hyvää uutta vuotta teille! (Meillä vau.fi laskurin mukaan ''Hermanni''-parka alkoi kuulemaan 31.12..)Joten rytinällä alkoi vauvankin vuosi.

    T:Sofia

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...