sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Taloasiat etenee

Talokaupat on nyt sitten tehty ja isommat muutokset pakettin saatu muokkailtua. Meille tulee Designtalojen Kaustinen 138, talotoimitus on viikolla 21. Valmis talon pitäisi olla lokakuun lopussa mikäli kaikki menee suunnitellusti. Eli jouluksi omaan kotiin, jihuu!


Varsin paljon mietittävää pelkän pohjapiirustuksenkin kanssa. Mitä muutetaan ja miten, laitetaanko pohja peilikuvaksi vai peräti puolipeilikuvaksi. Mitä ekstraa otetaan mukaan tai mitä jätetään. Sen verran iso projekti on kyseessä, että halutaan viimeisen päälle miettiä kaikkea esim. ilmansuuntia jne.  

Kuvan pohjasta poiketen meidän talo on puolipeili-peili eli etuterassi ja eteinen tulee olemaan vasemmalla, keittiö ja olohuone vaihtaa paikkoja keskenään. Etupiha on etelään/lounaaseen ja haluttiin olohuoneesta valoisa, siksi vaihto. Tykkään tuosta pohjasta ja sen selkeydestä, tila on mielestäni käytetty hyvin hyödyksi. Käytäntö sitten osoittaa onko pohja niin hyvä kuin kuvittelen.

Rakennamme alueelle, jossa kaikki naapuritalot ovat 1,5 kerroksisia ja jotta meidän yksikerroksinen talo sulautuisi joukkoon, pitää talon kattokaltevuutta muuttaa jonkin verran jyrkemmäksi. Lisäksi talon toiseen päätyyn tulee ikkuna ns. yläkerran kohtaan. 

Muita muutoksia:

- käyttöullakko
- lasipariovet olohuoneeseen
- kylpyhuoneeseen muuratut seinät
- lämmitysmuodon vaihtaminen (kaukolämpö)
- muotolauteet saunaan
- kodinhoitohuoneeseen pesuallas
- sälekaihtimet
- olohuoneen pikkuikkunan kokomuutos
- etuterassin laajennus

Lisäksi muutoksia tulee varmasti vielä kiintokalusteiden ja sähkösuunnitelman osalta, mutta niihin on budjetissa varauduttu.

Taloasiat pyörii niin kovasti päässä, että iltaisin ei malta mennä nukkumaan. Kovasti odotan, että jotain konkreettista alkaisi tapahtumaan. Enkä tarkoita vaan rahanmenoa, sillä siitä on saatu jo esimakua :p Seuraavaksi aletaan raivata tonttia, kunhan ensin löydettäisiin ammatti-ihminen avuksi puiden kaatoon. Puita nimittäin meidän tontilla on ihan kivasti. Mihin niiden kanssa vielä joutuukaan?

Tässä meidän tontti talviasussaan

4 kommenttia:

  1. Onnea uudesta, tulevasta kodista! :)

    VastaaPoista
  2. Kiitosta vaan :) Kuinkahan sitä malttaa odottaa tuonne syksyyn asti...

    VastaaPoista
  3. Ensi jouluna näyttääkin tontti ja aivan toiselta...uusi lukijasi täällä kommentoi :)

    VastaaPoista
  4. Tervetuloa uudeksi lukijaksi Iitsu! Pitääkin tulla sun blogiin vastavierailulle :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...