sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Herra kärpänen, päivää!


Ostettiin pojalle vähän uusia vaatteita kevääksi. Yhdet uudet farkut ja t-paitoja sekä valtavan tyylikkään uudet arskat. Poika sai valita aurinkolasit itse ja nämä tuli ostettua. Muumipokat mallia kärpänen kesäauringossa :D Pääasia, että poika tykkää ja myös haluaa näitä käyttää. Voi kun tuo poju näyttääkin jo niin isolta. Tajusin juuri, että ensi vuonna vietetään jo Leon 4-vuotissynttäreitä! Aika menee mahdotonta vauhtia. No onneksi ne kolme vee synttäritkin on vielä edessäpäin.

Tänään pakkailin vaatteita laatikoihin lähestyvää muuttoa varten ja lajittelin samalla ison kasan Leon vaatteita kirpparille myyntiin. Todella paljon vaatteita on taas jäänyt pieneksi. Syksystäkin poika tuntuu venähtäneen hurjasti. Vaatekoko on tällä hetkellä 98-104. Tuntuu, että pakattavaa on vaikka kuinka ja muutto on edessä jo kolmen viikon päästä. 

Saatiin kohtuuhintainen vuokrakolmio kaupungilta, siellä olisi tarkoitus asustaa sitten seuraavat puoli vuotta, kunnes uusi koti lokakuun lopulla valmistuu. Asunto oli ihan reilun kokoinen, mutta pinnat olisivat kaivanneet kipeästi uusimista, melko nuhjuinen noin ensikatsomalta. Mutta kyllä siitä kohtuullinen tulee, kun pääsen mopin ja rätin kanssa puunaamaan. Paljon töitä siis tiedossa: pakkaamista, siivousta, kirpparimyyntiä, töitä tontilla ja vielä normi päivätyö. Huh, huh....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...