lauantai 20. elokuuta 2011

Sisätöitä

Talolla on alkanut pitkän hiljaiselon jälkeen vihdoin tapahtua. Väliseinärungot ja sähköjohdotukset asennettiin jo aikaisemmin kesällä. Viime viikolla seiniä on levytetty, tällä viikolla tehty sisäkatot jokaiseen huoneeseen ja muurattu pesuhuoneen seinä. Vielä tänäänkin työmiehet olivat talolla ja noin vaan sauna tuli paneloitua.  

Olohuonetta sekä takka, josta puuttuu vielä kaakelit ja luukku

Olohuonetta toiselta suunnalta 

Keittiön keskellä lavallinen sisustustarvikkeita. Sekä roskia...

Vaikka ilman mutkia eivät kaikki työvaiheet ole suinkaan sujuneet. Kiitos tarkkasilmäisten sukulaisten ja tiukan vastaavan, on muutamia kohtia talolla jouduttu tekemään uudelleen.

Levytys oli tehty ikkunaseinillä alunperin hieman, noh sanoisiko helpoimman kautta. Ikkunan ala- ja yläpuolen levyt olivat kiinni ainoastaan ylä- ja alareunoistaan, eikä levyn taakse oltu laitettu minkäänlaista tukipuuta. Levyt siis antoivat periksi, jos niitä yhtään painoi. Mikä ei siis tietenkään ole hyvä juttu silloin, kun päällä on maalia tai tapettia ja jos joku sattuu seinää kolhaisemaan, on tuloksena kiva repeämä. Homma korjattiin onneksi mukinoitta vastaavan tiukkasanaisen puhelun jälkeen ja levyjen taakse asennettiin tukipuut.  

Noin neljäsosa keittön kattoa meni myös uusiksi, koska lampun paikat olivat vähän miten sattuu. Sähkömiehet olivat laittaneet halogeenien paikat melko summittaisesti, emmekä olleet ehtineet niiden paikkoja tarkastaa kun katto oli jo tehty. Jälleen keskustelua, jonka päätteeksi timpurimme päätti korjata koko katon siltä osalta missä lamput olivat hassusti. Täytyy vaan kovasti ihmetellä miten timpureille ei ole toimitettu minkäänlaista sähköpiirroskuvaa siitä kuinka lamput on suunniteltu alunperin sijoittaa?

 Näkymä olohuoneesta eteiseen

Pesuhuoneen seinä muurattuna

 Sauna paneloituna

Käyttöullakon luukku, jonka kansi on vaihdettu jo varmaan neljä kertaa...
Joka kerta vioittunut postin hellässä käsittelyssä.

 Eteisnäkymä. Ja taas roskakasa...

 Eteisestä käynti keittiöön ja olohuoneeseen

Tästä voidaan huomata, että tarkkana saa olla ja puoliaan pitää, jotta homma pelaa. Toivotaan, että loppua kohti ei jouduta enää kovin monesta asiasta huomauttamaan. Talo itsessään alkaa näyttää yhä enemmän omalta kodilta. Käyn ihan ilokseni siellä siivoilemassa harva se ilta :)


Keittiön laatan kanssa kävi niin, että vanhat laatat käydään hakemassa takaisin ja ostan itse laatat paikallisesta rautakaupasta. Samaa laattaa ei olisi ollut saatavana sileänä, koska kaikki varaston laatat olivat samaa erää. Tosi harmi, sillä olisin tykännyt juuri tuosta laatasta muuten. Löysin tilalle toisen laatan (kuvassa), joka ei ole ihan niin vaalea kuin ensimmäinen, mutta pinnaltaa aika elävä. Kauniita vaaleita laattoja tuntuu vaan olevan tosi heikosti saatavilla. Tässä kuitenkin laatta jota keittiöön olen kaavaillut. Vielä pitäisi päättää tuleeko laatoitus vinoon vai suoraan.

Hommat ovat siis edistyneet aika vauhtia ja syytä onkin, sillä talon pitäisi olla luovutuskunnossa kymmenen viikon kuluttua! Kääk!

4 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää! Ja onneksi huomasitte niiden tukipuiden puuttumisen.

    VastaaPoista
  2. Teilläkinhän on edistytty! :) Eikös vain ala näyttämään kodikkaalta, kun katto ja seinät alkaa olla maalia ja tapettia vaille! Meillä odotellaan nyt laatoittajaa, luultavasti tulee viikon/parin sisään. Kosteusmittaajat kävivät loppuviikosta porailemassa että onko lattiavalu kuivunut tarpeeksi. Tapetit on onnistuneesti seinässä, komeaa jälkeä tuli ja olen tyytyväinen valintoihin! Laitankin omaan blogiini kuvia, mikäli haluat käydä kurkistelemassa mitä kaimatalolle kuuluu. :) Meillähän muuten melkein samoilla viikoilla talot valmiit, tuon pitäisi olla 22.10. valmis eli vielä 7vk jäljellä. Tarkan päivän tietää siitä, kun Designtalo pitää näyttelyn 22.10.!

    VastaaPoista
  3. Nannikki: Kiitos! Saa tulla lähempääkin kattomaan :)

    -nanna: kävin blogissasi ja olisin kovasti kommentoinutkin, mutta se ei jostain syystä onnistu? Joten kommentoin nyt sitten tähän.

    Teillä on kauniita tapettivalintoja ja komea takka! Tämä on se hykerryttävä vaihe kun näkee oman suunnittelun tulokset vihdoin konkreettisesti.

    Meillä on viimeisen parin viikon aikana tapahtunut talolla ihan mielettömästi. En vaan ole ehtinyt vielä tekemään niistä uutta postausta. Tulossa kyllä on...

    Meilläkin on jo tapetit ja maalit seinissä, laatoitukset lattialla, samoin takka on valmis. Niin ja talo on nyt vihdoin ulkoakin viimeistelty ja terassit tehty valmiiksi. Seuraavana vuorossa on kodinkoneet ja kaapistot. Tänään kiiruulla maalailtiin nurkka- ja otsalautoja ennenkuin sadevesikourut ym. tullaan asentamaan. Onko teillä ne jo asennettu?

    Tekis melkein mieli tulla teidän taloesittelyyn, mutta saattaa olla ettei täältä jakseta lähteä ajelemaan, vaikkei nyt toisella puolen Suomea asutakaan. Tai katotaan nyt :)

    VastaaPoista
  4. Hei! Olis tosi kiva jos tulisitte! :) Juu ne rännit käytiin asentamassa pari viikkoa sitten, onneksi appivanhemmat oli maalauksssa niin hyvänä apuna! Nyt parasta-aikaa kalusteasentaja häärää talolla ja aamulla kun Vilman kans pyörähettiin siellä oli tk,et,makkarit,vaatehuone ja vessa valmiit. :) Khh aikoi tehdä tämän päivän aikana valmiiksi ja huomenna aloittaa keittiötä! :) Täytyy kirjoittaa menossa olevasta ja laittaa hiukka kuvia, kunhan tästä lähdetään kameran kans häiritsemään työmiestä. Tosi hyvännäköstä teillä! Tuo kodinhoitohuone näyttää älyttömän hyvältä, nyt mietinkin, miksi halusin tehdä siitä tummasävyisen, mutta pidän rauhoittavasta värimaailmasta ja sitä se kyllä on. Meillä alkaa olla jo ne kaikki pikkusäläkin hankittuna, pesuhuoneeseen vielä allaskaappi täytyisi asentaa, tosin en tiedä saako niitä laittaa ennenkuin lvi-asennukset on tehty. :D Vessaan laitetaan tänään ainakin peili ja ehkä myös allasta mallaillaan paikoilleen. (nekin siis on omakustanteiset) Minulla on pieni arvaus missä teidän projekti sijaitsee. ;)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...