tiistai 6. marraskuuta 2012

Talvitamineita pojille

Olin aika myöhässä liikkeellä talvihaalareiden ja toppatakkien oston suhteen tänä vuonna. Jotenkin autuaasti yritin siirtää koko talven ajatuksissani taka-alalle, ilmeisesti siitä syystä ettei sitä kesääkään koskaan oikein kunnolla tullut. No viimeistään siinä vaiheessa kun taivaalta vihmoi räntää oikein olan takaa, piti uskoa että kesä ja kohta syksykin on ohitettu ja varustautuminen lumen ja pakkasen varalle saa alkaa.


Leon edellinen haalari, pari vuotta sitten ostettu erinomaisen hyvä Lego Tec, oli jäänyt auttamattomasti pieneksi, joten ei kun uuden haalarin ostoon. Olisin ostanut Legoa tänäkin vuonna, mutta koot olivat jo kaupasta loppuneet. Harmittaa kun pojille on tarjolla vaatteissa niin paljon synkkiä värejä, enemmän saisi löytyä iloisia värejä ja kuvioita, eikä aina sitä mustaa, tummanharmaata jne... Erityisesti haalarit saavat olla värikkäitä, näkyvätpä tenavat tuolla ulkosalla paremmin. Tällä kertaa meille kotiutui tämä Reiman sinisävyinen Trise-haalari.


Luukakselle löysin alerekistä Color Kidsin toppahaalarin. Eipä tämän käyttöikä järin pitkä varmaan olekaan, mutta sopii tällä hetkellä poitsulle hieman paremmin kuin se äitiyspakkauksen jättihaalari :)


Travallen sivuilta bongasin ruutuisen Remun toppatakin puoleen hintaan. On niin reilua kokoa, että menee varmasti vielä ensi vuonnakin.


Lumileikkejä odotellessa.
Mistähän sitä äiti löytäisi vielä talvitakin itselleen...?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...